Vammaisjärjestöjen
yhteinen ääni
Vammaisfoorumi on Suomen valtakunnallisten vammaisjärjestöjen yhteistyöjärjestö.
Foorumi edistää vammaisten ihmisten perustuslaillisten ja YK:n vammaisyleissopimukseen kirjattujen oikeuksien toteutumista sekä heidän yhteiskunnallista asemaansa, hyvinvointiaan ja yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksiaan.
Vammaisfoorumi edustaa Suomen vammaisjärjestöjä ja Suomessa asuvia vammaisia ihmisiä kansainvälisessä yhteistyössä.
Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilma on merkittävä osa foorumin toimintaa.
Vammaisfoorumi on perustettu vuonna 1999. Lokakuussa 2025 jäsenjärjestöjä on 29, joissa on yli 223 000 jäsentä.
Ajankohtaista
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus Suomessa voimassa 10 vuotta
Sopimuksen tavoite on vahvistaa vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumista, että he voivat osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa: käydä koulua, opiskella, tehdä työtä palkansaajana tai yrittäjänä, perustaa perhe, harrastaa, osallistua yhteiskunnan poliittiseen ja muuhun toimintaan ja päätöksentekoon, äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa.
YLE 11.4.2026 – Tuore selvitys maalaa synkän kuvan vammaispalvelujen tilanteesta
YLE julkaisi 11.4.2026 laajan artikkelin Vammaisfoorumin kyselytutkimuksesta. Vammaispalvelulain uudistus on kyselyn tulosten mukaan osoittautunut vammaisten ihmisten kannalta huonoksi.
Vammaisia ihmisiä siirretään vammaispalvelujen piiristä sosiaalihuoltolain mukaisiin yleispalveluihin, jotka ovat riittämättömiä ja sopimattomia. Ne ovat lähtökohtaisesti hoidollisia eivätkä tue vammaisen ihmisen osallisuutta ja mahdollista opiskelua, työntekoa ja muuta itsenäistä elämää.
YLE etsii haastateltavia aiheesta – Ilmoittautuminen uutisen lopussa.
Myös vammaiset ihmiset juhlivat, kun Suomi täyttää ensi vuonna 110 vuotta
Vammaisfoorumi on mukana valmistelemassa koko Suomen synttärijuhlia Valtioneuvoston 5.3.2026 nimittämässä Suomi 110 -juhlavuoden toimikunnassa.
Suomen vammaisia henkilöitä edustaa Vammaisfoorumin puheenjohtaja.
VF raportti asiakkaiden kokemuksista uuden vammaispalvelulain soveltamisesta
Vammaisfoorumi on kartoittanut vammaispalvelulain soveltamista hyvinvointialueilla osana lain toteutumisen seurantaa.
Samaan aikaan toteutetun, vammaispalveluja käyttäville vammaisille ihmisille suunnatun kyselyn raportti löytyy ylempää tältä sivulta ja Jukaisut-välilehdeltä.
VF raportti ammattilaisten kokemuksista uuden vammaispalvelulain soveltamisesta
Vammaisfoorumi on kartoittanut vammaispalvelulain soveltamista hyvinvointialueilla osana lain toteutumisen seurantaa.
Samaan aikaan toteutetun, vammaispalveluja käyttäville vammaisille ihmisille suunnatun kyselyn raportti löytyy ylempää tältä sivulta ja Jukaisut-välilehdeltä.
Vammaisfoorumi ei hyväksy säästöjä, jotka heikentävät asiakkaan oikeusturvaa
Sosiaalihuollon palvelu-uudistustyöryhmän työhön osallistunut Vammaisfoorumi pitää osaa työryhmän loppuraportin ehdotuksista liian kategorisina ja liian pitkälle vietyinä ja siten sosiaalihuollon asiakkaiden oikeusturvan ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisen vaarantavina. Vammaisfoorumi jätti raporttiin eriävän mielipiteen, jossa kritisoidaan osaa työryhmän lähtökohdista ja vaaditaan rajauksia ja täsmennyksiä osaan työryhmän yksittäisistä ehdotuksista.